top of page

Esittely

Olen 59-vuotias Helsingin Yliopistosta valmistunut lääkäri. Erikoistumiseni ortopediksi olen myös suorittanut Helsingissä. Perheeseeni kuuluu vaimo ja kaksi aikuista lasta ja asumme Espoossa.

​

Urheilu on ollut keskeisessä asemassa elämässäni aina 1970- luvulta asti. Aloitin yleisurheiluharrastukseni Joensuun Katajan aktiivisessa juniorivalmennuksessa 1977, joka johti lopulta urheilu-uraan 25- vuotiaaksi asti. Kuuluminen maajoukkuevalmennettaviin 10 vuoden ajan antoi hyvän näkemyksen kilpaurheiluun ja sen vaatimuksiin. Tutustuin urheiluaikanani vammojeni kautta suomalaisen urheilukirurgian suuruuksiin Pekka Peltokallioon ja Ilkka Tulikouraan, jotka vetivät minut mukaan yleisurheilumaajoukkueen huoltotehtäviin valmistuttuani lääkäriksi. Maajoukkueen huoltotehtävissä meni 18 vuotta ja sinä aikana tuli käytyä lukuisat arvokisat maajoukkueiden kanssa. Samaan aikaan oli mahdollisuus valmentaa yleisurheilujunioreja Helsingin Kisa-Veikkojen joukoissa yhdessä vaimoni kanssa. Urheilijamme saavuttivat yhteensä 70 SM-mitalia juniorisarjoissa. Lentopallomaajoukueen huollossa olin mukana 2015-17.

​

Tekonivelkirurgiaan sain kipinän apulaislääkäriaikoinani Jorvin sairaalassa. Silloinen apulaisylilääkäri Seppo Seitsalo innosti tutkimaan Jorvissa tekonivelkirurgiaa. Valmistuttuani ortopediksi Seppo Seitsalo  oli siirtynyt ylilääkäriksi Invalidisäätiön sairaalaan, nykyiseen Ortoniin ja siirryin sinne opiskelemaan tekonivelkirurgian saloja syvällisemmin vuonna 2003. Vastaanotoillani Ortonissa hoidan pääsääntöisesti nivelrikkopotilaita.

 

Koulutus ja työpaikat

​

Lääketieteen lisensiaatti, Helsingin Yliopisto 11.1.1993

Ortopedian ja traumatologian erikoislääkäri, Helsingin Yliopisto 16.12.2002

Erikoisosaaminen: lonkan ja polven tekonivelkirurgia

Suomen Artroplastiayhdistys r.y. tekonivelkirurgian asiantuntijalääkäri

Ortopedian ja traumatologian erikoislääkäri Orton Oy 6.1.2003-

Ortopedian ja traumatologian erikoislääkäri Dextra Urheiluklinikkka 1.6.2009-2018

Ortopedian ja traumatologian erikoislääkäri Aava, Tapiola 1.9.2017- 2018

Ortopedian ja traumatologian erikoislääkäri Aava, Kamppi 5.4.2018- 2018

​

Erityiset ammatilliset kiinnostuksen kohteet

​

Lonkan ja polven primääri tekonivelkirurgia, lonkan ja polven revisiokirurgia, lonkan ja polven tekonivelkirurgia erityistapauksissa kuten kondrodystrofia, CDH, hemofilia, AVN, murtuman jälkitilat ym. sekundaarisissa nivelrikkotapauksissa.

​

Jäsenyydet

Suomen Ortopediyhdistys

 

 

Harrastukset

 

Suomen Urheiluliiton lääketieteellinen valiokunta 1994 - 2011, Suomen olympiakomitean urheilulääketieteellinen valiokunta 2005 - 2012, Suomen miesten lentopallomaajoukkueen lääkäri 2015 – 2017. Penkkiurheilu ja liikunta.​

​

ORTON_logo_sloganiton_rgb_edited.jpg
bottom of page